Vapaaehtoistyö

<< Palaa katsomaan kaikkia ilmoituksia

Otsikko
Keskustelu- & ulkoiluapua Vuosaaressa
Ajankohta
Aikataulu oman pääsemisen mukaan
Kategoria
Lähimmäisapu
Kohde
Seniorityö
Sijainti
Vuosaari
Kuvaus
Yksinäisyys vaivaa monia, mutta onneksi apu on ihmisen kokoinen! Tule auttamaan antamalla aikaasi ja olemalla oma itsesi. Tehtävänä on olla toisen tilanteen kuuntelijana ja vierelläkulkijana.

Suurin osa seuraa kaipaavista on vanhuksia, mutta elämäntilanteita on hyvin monenlaisia. Toisinaan taustalla on sairauksia tai vaikeita elämänkokemuksia. Ulkoiluapua tarvitaan yleensä tilanteessa, jossa ihminen pääsisi kyllä itse fyysisesti liikkumaan ulos mutta toisen ihmisen läsnäolo tekee siitä turvallisempaa.

Aikatauluja voidaan sovitella oman pääsemisesi mukaan. Pääsääntöisesti kyseessä olisi pitkäaikaisempi sitoutuminen, esim. kahden-kolmen viikon välein. Kirjoita ilmoittautumisen yhteyteen, millaiset ajat kävisivät sinulle.

Tällä ilmoituksella haetaan useampaa ihmistä tehtäviin, ja saattaa olla että tehtäväsi aloitus menee kesän loppupuolelle.

Työhön saat tukea kirkon diakoniatyöntekijältä.

Arto Leinonen
09 2340 6544
Diakoniatyöntekijä
Vuosaaren Seurakunta
Vapaaehtoistyön ilmoittaja
Vuosaaren seurakunta

Vapaaehtoistyöhön ilmoittautuminen

Hae vapaaehtoistyöhön täyttämällä pyydetyt tiedot ja lähetä lomake. Sinuun otetaan yhteyttä.

Minulla on jo tunnus
Tunnus
Salasana

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

>> Unohtunut salasana?
Minulla ei ole vielä tunnusta
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Syntymävuosi
Haluan, että minuun otetaan yhteyttä
Lisätiedot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.