<< Uutiset

Kokemuksia vapaaehtoistyöstä - Anne Margit Perttola

17.05.2016

Perjantaina 13. toukokuuta olin ilmoittautunut Kouvolan seurakuntien kojulle Manskin Pop up -tapahtumaan. Polkaisin pyörällä vastatuulta uhmaten jo ennen klo 11, koska Susa oli luvannut mulle kivan homman siihen heti alkuun.

Kun tulin hikisenä paikalle, sain heti eteeni 500 korttia ja suunnilleen saman verran tarroja. Nämä kaksi asiaa minun piti yhdistää siis 500 kertaa. Jeee. Lempihommaani tommonen näprääminen. Jokaisessa kortissa luki siis toisella puolella "Tehdään yhdessä. Suurella sydämellä" ja nettiosoite. Toinen puoli oli se tarrapuoli, ja siinä oli mainittu joku kiva hyvätyö, jonka tekemistä ehdotettiin kortinsaajalle.

Kun minulla oli 200 haastekorttia valmiina korissa, sain luvan mennä niitä kadulle jakamaan. Ilmeisesti metodini oli liian hyökkäävä tahi olin muuten vaan pelottavan näköinen, koska ensimmäiset uhrini suunnilleen juoksivat kauhuissaan pakoon. Mutta pian opin sopivan kevyen lähestymisen korini kanssa, ja suurin osa kohtaamistani kadullakulkijoista oli suostuvainen poimimaan kortin itselleen. Monen kasvoilta näkyi helpotus, kun kortissa luki esim. 'Tarjoa ystävälle päiväkahvit' tai 'Hymyile'. Olivat pelänneet ehkä jotain liian kirkollista hommaa, ja olikin mukavaa huomata, että hyviä töitä voivatkin olla ne ihan tavalliset arjen kohtaamiset ja huomaavaisuudet.

Moni sanoi, että 'tätähän miä oon tehny aina' tai 'justhan myä kaverin kaa käytii kahvil'. Joku kertoi, kuinka pienen lapsen yllättävä hymy oli pelastanut hänen synkän päivänsä. Nyt hän päätti oikein itsekin panostaa enemmän hymyilyyn, vaikka tuntemattomillekin.

Eräs isoäidin kortissa luki 'Leivo jotakin hyvää ja jaa se eteenpäin.' Hän kertoi kuinka mukavalta tuntuu, kun lapset ja lapsenlapset arvostavat hänen leipomuksiaan, vaikkei ne hänen mielestään nyt niin kummoisia ole...

Sain myös opetusta. Minulle kerrottiin, mitkä ovat papin ja poliisin ammattitaudit. Papilla on hengenahdistus ja poliisilla pidätyskyvyttömyys. Ja me naurettiin yhdessä ja sitten toivotettiin hyvät kesät.

Vakavasta sairaudesta myös sain kuulla. Että miltä tuntuu, kun on koko ikänsä tehnyt kovasti töitä, ja sitten kun pääsee eläkepäiviä viettämään, niin niistä ei tulekaan semmoisia vauhdikkaita kuin oli etukäteen toivonut. Mutta tälläkin iäkkäällä miehellä oli kaveri seuranaan, joten ei kaikki asiat sentään ihan huonosti olleet. Ja hyvää kesää toivotettiin taas puolin ja toisin.

Muuan suloinen pieni tyttö sai tehtäväkseen halata jotakuta, ja äitihän se oli siinä sopivasti hollilla. Iloa lisäsi vielä se, kun äidin kortissa kehotettiin leipomaan hyvää ja äiti lupasi.

Monta muutakin hyvää kohtaamista sain kokea, ja kun tarkemmin ajattelen, ymmärrän loistavasti myös niitä, jotka pakenivat, kun lähestyin. Itsekin suhtaudun vähän varautuneesti, jos epäilen, että minulle tyrkytetään jotain outoa. Olen varmaan menettänyt monta mukavaa juttua, kun olen luikkinut toiselle puolelle katua ennen kuin on selvinnyt, mistä on kysymys. Ehkä tästedes vähennän luikkimista ja otan riskin.

Monta muistoa kivoista lähimmäisistä saaneena, lämpimien halausten ja iloisten sanojen herkistämänä sain polkemaan kotiin, kun työhukini oli ohi. Tosin sitä ennen liimasin vielä 200 tarraa lisää seuraavaan vuoroon tulevalle. Alan olla siinä jo aika pätevä.

Mikä siinä onkin, että tuommoisen vapaaehtoistyörupeaman jälkeen on niin kevyt olo, ja melkeinhän sitä tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi. Ja tuulikin oli myötäinen kotimatkalla.