<< Uutiset

Vapaaehtoistyössä toimii paljon seurakuntalaisia

04.03.2017

Vapaaehtoistyö on antoisaa ja arvokasta!

Viime vuoden aikana seurakuntalaiset olivat aktiivisesti mukana eri tehtävissä tekemässä arvokasta vapaaehtoistyötä. Tämä on mitä parhainta yhteisöllisyyttä ja osallisuutta yhteisen seurakuntamme hyväksi! Kiitos siitä!

Seurakunnan lapsityö kiittää kuvassa olevaa aktiivista eläkeläistä, joka aina tarpeen tullen ompelee melkein mitä tahansa. Hän on ommellut mm. päiväkerhoon palomiesliivit ja lääkärintakit roolileikkeihin, Marian pukuja joulukuvaelmaan, eläinpäähineitä muskariin, lisäksi hän on päärmännyt isojen hartausliinojen reunat.

Vapaaehtoinen eläkeläinen kiittää myös! Hänestä on mukavaa tehdä jotain hyödyllistä, varsinkin silloin kun itselle parhaiten sopii, esimerkiksi pimeinä talvi-iltoina kun on aikaa. Tärkeää hänelle on erityisesti se, että eläkkeellä ollessaankin hän tuntee itsensä vielä tarpeelliseksi.

Vapaaehtoistyötä voi tehdä omien vahvuuksien, oman aikataulun ja jaksamisen mukaan. Tule sinäkin tekemään hyvää! Katso sivuillamme olevia vapaaehtoistyöpaikkoja tai ehdota jotain uutta!

Ota yhteyttä, mitä tahansa mieleesi tulee :)
Heli Nurmi, vapaaehtoistyön koordinaattori 050-3634132