<< Uutiset

Iloinen luottamustehtävä!

29.05.2017

Iloinen luottamustehtävä!

Näin tunnelmiaan kuvailee vapaaehtoisena jumalanpalvelusavustajana toiminut seurakuntalainen Marja-Liisa Wahlbäck. Hän tuli kirkkoon noin tuntia ennen messua ja avusti mm. suntiota laittamaan ehtoollispikarit alttarikaiteelle. Erityisen koskettavan hetken hän koki sytyttäessään alttarikynttilät. Marja-Liisasta on hienoa, että ihan tavallinen ihminen voi olla mukana valmistelemassa messua. Se vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja tuo tunteen, että kuuluu yhteiseen, isoon perheeseen. Pyhäillan messussa on käytössä rukousalttarit, joiden äärellä voi pysähtyä kiittämään ja pyytämään johdatusta ja joita vapaaehtoisilla on myös mahdollisuus valmistella. Marja-Liisa oli tällä kertaa tuonut kotoaan kukkasen lisäksi oman, rakkaan ikonin ja pyöreitä kiviä, joista hän teki vertauskuvallisen polun ikonin luo. Marja-Liisa rohkaisee muitakin seurakuntalaisia mukaan vapaaehtoistehtäviin!

Kaikissa vapaaehtoistyöhön liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä:
Heli Nurmi 050-3634132 tai heli.nurmi(at)evl.fi